Japanin Muistoja, Osa 3
Sep. 9th, 2018 12:51 am![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
cityvampireVierailu paikallisessa lesbobaarissa.
Tavatessani saapumispäivänäni ruotsalaispariskunnan, he neuvoivat minulle tien paikalliseen lesbobaariin. He kuvailivat paikkaa niin miellyttäväksi, että tunsin houkutusta mennä, vaikka tavallisesti en missään nimessä uskaltaisi mennä yksin. Sitä paitsi, kokemukseni homobaareista Tampereella olivat huonoja. Niissä olin aina seissyt yksinäni ja juonut aivan liian kallista kokista samalla kun kaikki muut tanssivat improa, juopottelevat ja keskustelevat kavereidensa kanssa (miten he siinä onnistuvat, kun joka baarissa musiikki on niin kovalla, että bassonjytkeen tuntee peräsuolessa asti, en tajua). On jotenkin erityisen inhottavaa olla yksinäinen väkijoukon keskellä. Minulla oli kuitenkin aikaa teatteripäivän iltana ja päätin kokeilla.
Otin maamerkeistä kuvia, jotta muistaisin reitin paremmin. Ensin ohitetaan tämä logo, joka näyttää Eiffelin Tornilta horjahtelemassa juovuksissa kotiin.
Sitten ohi rautatieasemasta, jolta junat vievät Takarazukan taikamaailmaan.
Käännytään sivukujalle, kun näkyy tämä... mikä lieneekin, joka näyttää kirjapinolta mutta ei ole kirjapino.
Sitten suunnataan kohti sateenkaaren väristä taloa.
Rautatiesillan ali ja kohti tuota ainoaa puuta keskellä betoniviidakkoa.
Sieltä käännytään tälle pikku kujalle.
Tuon salmiakkikuviolla koristellut oven takana sijaitsi pikkuinen lesbobaari Lu Pu. Kävelin kujaa muutaman kerran edestakaisin, ennen kuin sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta astua sisään. Mutta olin ovelasti jättänyt ottamatta mukaan vesipulloa, ja vaikka oli jo pimeää, helle oli edelleen armoton. Jos halusin juotavaa helpottamaan oloani, minun olisi mentävä baariin ja ostettava se sieltä.
Baari oli todellakin hyvin pieni, suunnilleen puolet vanhempieni olohuoneen koosta. Siellä oli pari minimaalisen pientä pöytää ja baaritiski, jonka takana hääräili baarimikko (onko naispuolinen versio myös mikko?). Tämä ei ollut mikään yökerho eikä bilemesta, vaan todellakin baari, aivan kuin kaikki muutkin lähipubit, sillä erotuksella että tämä oli vain naisille. Tässä baarissa ei soinut musiikki, telkkari oli päällä mutta hyvin hiljaisella. Luulenkin, että japanilaiseen baarikulttuuriin kuuluu, että baarimikko pitää asiakkailleen seuraa ja siellä kuuluu jutella, ei kitata kaljaa kaksin käsin.
Tervehdin baarimikkoa ja istahdin tiskin ääreen. Turistioppaat olivat varoitelleet minua, että japanilaiset eivät ymmärrä absolutismin käsitettä eikä baareista saa alkoholittomia juomia, joten olin hieman huolissani asiasta ja henkisesti valmistautunut ostamaan lasin valkoviiniä (vähiten pahanmakuinen alkoholijuoma, mitä olen maistanut, mutta inhottavaa lientä silti). Onnekseni tämä paikka ei ollut kuullut turistioppaiden hevonpaskaa ja myi minulle lasillisen ananasmehua, jonka kanssa sain pienen lautasellisen sipsejä, jotka oli maustettu japanilaisilla luumuilla (paremman makuisia kuin miltä kuulostavat).
Jonkin aikaa istuin kiusallisen hiljaisuuden vallitessa tuijotellen drinkkiini. Sitten paikalle saapui pariskunta, luultavasti vakiasiakkaita ja he alkoivat jutella baarimikon kanssa. Ajattelin, että kiskon juomani ja lähden livohkaan, mutta sitten baarimikko alkoi jutella minunkin kanssani. Kävimme keskustelua heikolla englannilla ja hän käänsi minulle älypuhelimellaan sanoja, joita ei tiennyt (pirun käteviä laitteita). Myös pariskunta alkoi jutella minulle vaikka eivät osanneet sanaakaan englantia, baarimikko toimi tulkkina välillämme. He kyselivät paljon matkastani ja Suomesta (onko meillä takka joka talossa ja ovatko ulkohuussit oikea ilmiö eikä pelkkää legendaa). Olisin mielelläni näyttänyt heille kuvia puhelimeltani, mutta en saanut nettiä toimimaan (puhelimen netti ei ollut hotellihuoneessanikaan toiminut, vaikka Siegfried pelitti). Hyvin mukavia ihmisiä. Jos japanilaiseen kulttuuriin kuuluisi tipin antaminen, olisin antanut baarimikolle ylimääräistä, mutta täällä se ei kuulu tapoihin.
Tiukan aikataulut vuoksi en ehtinyt baariin enää toistamiseen, mutta jäin kaipaamaan sen miellyttävää, kotoisaa tunnelmaa ja ystävällistä baarimikkoa. Kerrankin olin käynyt homobaarissa, missä en ollut tuntenut oloani yksinäiseksi väkijoukon keskellä. Jos tällainen paikka olisi Tampereella, kävisin siellä joka perjantai.
Tavatessani saapumispäivänäni ruotsalaispariskunnan, he neuvoivat minulle tien paikalliseen lesbobaariin. He kuvailivat paikkaa niin miellyttäväksi, että tunsin houkutusta mennä, vaikka tavallisesti en missään nimessä uskaltaisi mennä yksin. Sitä paitsi, kokemukseni homobaareista Tampereella olivat huonoja. Niissä olin aina seissyt yksinäni ja juonut aivan liian kallista kokista samalla kun kaikki muut tanssivat improa, juopottelevat ja keskustelevat kavereidensa kanssa (miten he siinä onnistuvat, kun joka baarissa musiikki on niin kovalla, että bassonjytkeen tuntee peräsuolessa asti, en tajua). On jotenkin erityisen inhottavaa olla yksinäinen väkijoukon keskellä. Minulla oli kuitenkin aikaa teatteripäivän iltana ja päätin kokeilla.
Otin maamerkeistä kuvia, jotta muistaisin reitin paremmin. Ensin ohitetaan tämä logo, joka näyttää Eiffelin Tornilta horjahtelemassa juovuksissa kotiin.
Sitten ohi rautatieasemasta, jolta junat vievät Takarazukan taikamaailmaan.
Käännytään sivukujalle, kun näkyy tämä... mikä lieneekin, joka näyttää kirjapinolta mutta ei ole kirjapino.
Sitten suunnataan kohti sateenkaaren väristä taloa.
Rautatiesillan ali ja kohti tuota ainoaa puuta keskellä betoniviidakkoa.
Sieltä käännytään tälle pikku kujalle.
Tuon salmiakkikuviolla koristellut oven takana sijaitsi pikkuinen lesbobaari Lu Pu. Kävelin kujaa muutaman kerran edestakaisin, ennen kuin sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta astua sisään. Mutta olin ovelasti jättänyt ottamatta mukaan vesipulloa, ja vaikka oli jo pimeää, helle oli edelleen armoton. Jos halusin juotavaa helpottamaan oloani, minun olisi mentävä baariin ja ostettava se sieltä.
Baari oli todellakin hyvin pieni, suunnilleen puolet vanhempieni olohuoneen koosta. Siellä oli pari minimaalisen pientä pöytää ja baaritiski, jonka takana hääräili baarimikko (onko naispuolinen versio myös mikko?). Tämä ei ollut mikään yökerho eikä bilemesta, vaan todellakin baari, aivan kuin kaikki muutkin lähipubit, sillä erotuksella että tämä oli vain naisille. Tässä baarissa ei soinut musiikki, telkkari oli päällä mutta hyvin hiljaisella. Luulenkin, että japanilaiseen baarikulttuuriin kuuluu, että baarimikko pitää asiakkailleen seuraa ja siellä kuuluu jutella, ei kitata kaljaa kaksin käsin.
Tervehdin baarimikkoa ja istahdin tiskin ääreen. Turistioppaat olivat varoitelleet minua, että japanilaiset eivät ymmärrä absolutismin käsitettä eikä baareista saa alkoholittomia juomia, joten olin hieman huolissani asiasta ja henkisesti valmistautunut ostamaan lasin valkoviiniä (vähiten pahanmakuinen alkoholijuoma, mitä olen maistanut, mutta inhottavaa lientä silti). Onnekseni tämä paikka ei ollut kuullut turistioppaiden hevonpaskaa ja myi minulle lasillisen ananasmehua, jonka kanssa sain pienen lautasellisen sipsejä, jotka oli maustettu japanilaisilla luumuilla (paremman makuisia kuin miltä kuulostavat).
Jonkin aikaa istuin kiusallisen hiljaisuuden vallitessa tuijotellen drinkkiini. Sitten paikalle saapui pariskunta, luultavasti vakiasiakkaita ja he alkoivat jutella baarimikon kanssa. Ajattelin, että kiskon juomani ja lähden livohkaan, mutta sitten baarimikko alkoi jutella minunkin kanssani. Kävimme keskustelua heikolla englannilla ja hän käänsi minulle älypuhelimellaan sanoja, joita ei tiennyt (pirun käteviä laitteita). Myös pariskunta alkoi jutella minulle vaikka eivät osanneet sanaakaan englantia, baarimikko toimi tulkkina välillämme. He kyselivät paljon matkastani ja Suomesta (onko meillä takka joka talossa ja ovatko ulkohuussit oikea ilmiö eikä pelkkää legendaa). Olisin mielelläni näyttänyt heille kuvia puhelimeltani, mutta en saanut nettiä toimimaan (puhelimen netti ei ollut hotellihuoneessanikaan toiminut, vaikka Siegfried pelitti). Hyvin mukavia ihmisiä. Jos japanilaiseen kulttuuriin kuuluisi tipin antaminen, olisin antanut baarimikolle ylimääräistä, mutta täällä se ei kuulu tapoihin.
Tiukan aikataulut vuoksi en ehtinyt baariin enää toistamiseen, mutta jäin kaipaamaan sen miellyttävää, kotoisaa tunnelmaa ja ystävällistä baarimikkoa. Kerrankin olin käynyt homobaarissa, missä en ollut tuntenut oloani yksinäiseksi väkijoukon keskellä. Jos tällainen paikka olisi Tampereella, kävisin siellä joka perjantai.
